Exel Composites Oyj:n 26.3.2015 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

EXEL COMPOSITES OYJ     PÖRSSITIEDOTE                                       26.3.2015 klo 13.30            

Exel Composites Oyj:n 26.3.2015 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 

Exel Compositesin varsinainen yhtiökokous
- vahvisti emoyhtiön ja konsernin vuoden 2014 tilinpäätöksen,
- myönsi vastuuvapauden Exel Compositesin hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2014, sekä
- päätti, että tilikaudelta 2014 maksetaan osinkoa 0,20 euroa per osake.

Exel Compositesin varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2015. Yhtiökokouksen päätökset ovat seuraavat:

Tilinpäätöksen vahvistaminen

Varsinainen yhtiökokous hyväksyi emoyhtiön ja konsernin vuoden 2014 tilinpäätöksen.

Lisäksi yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2014.

Osingonjako

Varsinainen yhtiökokous päätti, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,20 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 30.3.2015 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 8.4.2015.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi. Seuraavat hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen: Heikki Hiltunen, Peter Hofvenstam, Reima Kerttula ja Kerstin Lindell. Uudeksi jäseneksi valittiin Matti Hyytiäinen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 

Matti Hyytiäinen on Suomen kansalainen. Tällä hetkellä hän toimii PKC Groupin toimitusjohtajana.

Göran Jönsson ei ollut käytettävissä uudelleenvalintaan.

Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Peter Hofvenstamin toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2016 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 

Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 36.000 euron vuosipalkkio ja lisäksi 1.500 euron palkkio hallituksen ja toimikuntien kokouksista sekä muista samankaltaisista hallitustehtävistä ja hallituksen jäsenelle maksetaan 18.000 euron vuosipalkkio ja lisäksi 1.000 euron palkkio hallituksen ja toimikuntien kokouksista sekä muista samankaltaisista hallitustehtävistä. Matkakustannukset ja muut hallitustyöskentelystä aiheutuvat kustannukset maksetaan yhtiön vakiintuneen käytännön ja matkustussäännön mukaisesti. Vuosipalkkiosta 60 prosenttia maksetaan rahana ja 40 prosenttia Exel Composites Oyj:n osakkeina, jotka hankitaan suoraan hallituksen jäsenten lukuun pörssistä 31.3. – 10.4.2015 välisenä aikana. Puheenjohtajan lukuun hankittavien osakkeiden määrä vastaa 14.400 euroa ja muiden hallituksen jäsenten lukuun hankittavien osakkeiden määrä 7.200 euroa kullekin jäsenelle. Vuosipalkkio kattaa hallituksen koko toimikauden. Mikäli osakkeiden hankintaa ei saada toteutettua määritellyn ajan kuluessa sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti, se osuus osakkeina maksettavasta vuosipalkkiosta, jota ei ole voitu hankkia, voidaan maksaa rahana. Mikäli hallituksen jäsenen jäsenyys päättyy mistä tahansa syystä ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta, tulee jäsenen palauttaa yhtiölle palkkio tai vastaava rahamäärä, joka on jo suoritettu, mutta jota ei ole vielä ansaittu.

Tilintarkastaja 

Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö Ernst & Young päävastuullisena tilintarkastajana KHT Juha Hilmola valittiin uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti. 

Valtuus päättää omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 600.000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhtiön omalla vapaalla pääomalla. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. Valtuutuksen nojalla hankittavien ja yhtiön pantiksi ottamien omien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä ei saa ylittää yhtä kymmenesosaa (1/10) yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa 30.6.2016 saakka. Valtuutuspäätös on nähtävillä kokonaisuudessaan yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com. 

Nimitystoimikunta

Yhtiökokous päätti asettaa nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikuntaan valitaan neljän suurimman osakkeenomistajan edustajat ja hallituksen puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä osakkeenomistajilla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän lokakuun 1. arkipäivänä. Lisäksi osakkeenomistajat, joilla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ilmoittaa osakeomistuksissaan tapahtuvista muutoksista (liputusvelvollinen osakkeenomistaja), otetaan huomioon nimitystoimikunnan kokoamisessa, mikäli he ilmoittavat osakeomistuksensa kirjallisesti yhtiön hallitukselle viimeistään 30.9.2015 mennessä. Mikäli osakkeenomistaja ei haluaisi käyttää nimeämisoikeuttaan, nimeämisoikeus siirtyisi seuraavaksi suurimmalle omistajalle.

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus on nähtävissä yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com.
 

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävissä yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com 9.4.2015 alkaen.

   

Exel Composites Oyj

Hallitus

  

Tulevaisuutta koskevat arviot
Tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä ja kannattavuutta koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida.

Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista.

Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät 
tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Exel Composites ei sitoudu päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus. 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Riku Kytömäki, Exel Composites Oyj, puh. 050 511 8288 tai email riku.kytomaki@exelcomposites.com
Talous- ja hallintojohtaja Ilkka Silvanto, Exel Composites Oyj, puh. 050 598 9553 tai email ilkka.silvanto@exelcomposites.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.exelcomposites.com

Exel Composites lyhyesti

Exel Composites (www.exelcomposites.com) on johtava komposiittiteknologiayhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi komposiittituotteita ja –ratkaisuja vaativiin sovelluksiin. Exel Composites tarjoaa ylivertaisen asiakaskokemuksen jatkuvan innovaation, maailmanluokan operaatioiden sekä pitkäaikaisten kumppanuuksien avulla.

Liiketoiminnan perustana on itse kehitetty komposiittiteknologia, siihen perustuva tuotteisto ja valittujen markkinasegmenttien hallinta vahvalla laatu- ja tuotemerkki-imagolla. Jatkuva uusien sovelluskohteiden etsiminen ja tuotekehitys yhteistyössä asiakkaiden kanssa mahdollistavat yrityksen kasvun.

Henkilöstön osaaminen ja korkea teknologian taso ovat avainasemassa Exel Compositesin toiminnassa.

Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n listalla.