Exel Oyj yhtiöittää kuluttajatuotteiden Sport-liiketoiminnan

EXEL OYJ          PÖRSSITIEDOTE     15.12.2004 KLO 13.30       1 (1)

EXEL OYJ YHTIÖITTÄÄ KULUTTAJATUOTTEIDEN SPORT-LIIKETOIMINNAN

Exel Sport-liiketoiminnan brandi/kuluttajatuotteissa on vahvat
kasvunäkymät varsinkin sauvakävelyyn liittyen. Jotta markkinoiden
haasteeseen pystytään aiempaa keskitetymmin ja voimakkaammin
vastaamaan, on Exel päättänyt yhtiöittää Sport-liiketoiminnan
kuluttajatuotteiden (sauvat ja salibandyliiketoiminta) markkinointi-,
myynti-, logistiikka- ja tuotekehitystoiminnot erilliseen yhtiöön.
Sauvat ja salibandymailat tuotetaan edelleen emoyhtiössä, joka toimii
uuden yhtiön eksklusiivisena komposiittituotteiden valmistajana.
Samoin laminaatti- ja surfmastoliiketoiminta jää emoyhtiölle. Uusi
yhtiö hankkii suoraan itse liiketoimintaansa liittyvät ns.
välitystuotteet, jotka eivät kuulu emoyhtiön valmistuksen piiriin.

Liiketoimintasiirto toteutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun
lain 52 d §:ssä säädetyllä tavalla. Uuteen yhtiöön siirtyvät
liiketoimintaan kuuluvat varat ja velat. Samoin liiketoimintaan
kuuluva henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä.
Siirtyvän henkilöstön määrä tulee olemaan arviolta noin 25-30
henkilöä. Yhtiöittäminen on tarkoitus toteuttaa välittömästi,
viimeistään tammikuun 2005 loppuun mennessä. Exel Oyj tulee omistamaan
uuden yhtiön osakkeet kokonaan. Järjestelyllä haetaan aiempaa
tehokkaampaa ja suoraviivaisempaa sisäistä toimintaa ja parempaa
keskittymistä uuden yhtiön ydinliiketoimintaan ja sitä kautta
kilpailukyvyn tehostumista.

Mäntyharjulla 15.12.2004

EXEL OYJ


Ari Jokelainen
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Ari Jokelainen, toimitusjohtaja, puh. 050 590 6750



Exel Oyj on vuonna 1960 perustettu komposiittiteknologiayritys.
Konsernin toiminta-alueet ovat urheilu ja vapaa-aika sekä teolliset
sovellukset. Exelin tunnetuimpia tuotteita ovat maastohiihto-, alppi-
ja kävelysauvat, purjelaudan mastot, salibandymailat ja teolliset
profiilit. Yrityksen kuusi tehdasta sijaitsevat Suomessa, Saksassa,
Belgiassa ja Espanjassa. Kansainväliset toiminnot muodostavat noin 80
% konsernin liikevaihdosta, joka oli 57,3 miljoonaa euroa vuonna 2003.
Konsernin palveluksessa on noin 450 henkilöä. Yhtiön osakkeet
noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla. Lisätietoja: www.exel.net.