Exel Compositesin toimitusjohtaja Riku Kytömäki jättää tehtävänsä marraskuussa 2022
EXEL COMPOSITES OYJ – – – PÖRSSITIEDOTE – – – 12.5.2022 klo 08.00
Exel Compositesin toimitusjohtaja Riku Kytömäki on päättänyt siirtyä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Kytömäki on toiminut Exel Compositesin toimitusjohtajana tammikuusta 2014 lähtien ja jatkaa tehtävässään enintään marraskuuhun 2022 asti. Yhtiö käynnistää uuden toimitusjohtajan haun välittömästi.
”Rikun aikana Exel Composites on kasvanut orgaanisesti ja yritysostojen myötä johtavaksi toimijaksi globaalilla pultruusiokomposiittimarkkinalla ja vahvistanut asemaansa kaikilla avainmarkkinoilla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Haluan kiittää Rikua hallituksen ja koko yhtiön puolesta hänen merkittävästä panoksestaan viimeisten kahdeksan vuoden aikana ja toivotan hänelle parhainta menestystä uusiin haasteisiin”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Reima Kerttula.
”Olen ollut etuoikeutettu saadessani johtaa niin hienoa yritystä kuin Exel Composites. Minun on kiittäminen satoja upeita kollegoja ympäri maailman. Heidän huippuosaamisensa ja ’One Exel’-tiimihengen ansiosta Exel on nyt hyvässä kunnossa ja voin hyvillä mielin luovuttaa viestikapulan seuraajalleni”, sanoo Riku Kytömäki.
Vantaalla, 12.5.2022
Exel Composites Oyj
Reima Kerttula
Hallituksen puheenjohtaja