Exel Compositesin ylimääräisen yhtiökokouksen 2024 päätökset
EXEL COMPOSITES OYJ – – – – – PÖRSSITIEDOTE – – – – – 17.5.2024 klo 12.40
Exel Composites Oyj:n (”Yhtiö”) ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään 17.5.2024 Scandic Marina Congress Centerissä Helsingissä.
Valtuutus päättää merkintäoikeusannista
Yhtiö suunnittelee osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvaa, enintään noin 23 miljoonan euron merkintäoikeusantia ("Osakeanti") Yhtiön 25.4.2024 julkistaman pörssitiedotteen mukaisesti.
Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään Osakeannista seuraavasti:
Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet ovat uusia osakkeita. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 265 miljoonaa osaketta.
Osakeannissa osakkeenomistajilla on etuoikeus annettaviin osakkeisiin samassa suhteessa kuin heillä ennestään on yhtiön osakkeita. Osakkeenomistajien merkitsemättä jättämät osakkeet voidaan kuitenkin tarjota toissijaisesti toisten osakkeenomistajien tai muiden henkilöiden merkittäväksi. Hallitus on oikeutettu päättämään, kenelle merkitsemättä jääneitä osakkeita tarjotaan. Osakkeiden merkintähinta maksetaan käteisellä.
Hallitus valtuutetaan päättämään Osakeannin kaikista muista ehdoista.
Valtuutus on voimassa 31.12.2024 asti.
Valtuutus ei kumoa varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2024 hallitukselle antamaa valtuutusta päättää osakeanneista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa https://investors-fi.exelcomposites.com/ viimeistään 31.5.2024.
Helsingissä, 17.5.2024
Exel Composites Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Lilli Riikonen, Head of Investor Relations
investor@exelcomposites.com
puh. 050 351 1128
Mikko Rummukainen, talousjohtaja
puh. 020 754 1335
Exel Composites lyhyesti
Exel Composites on yksi suurimmista pultruusio- ja pullwindingmenetelmällä valmistettujen komposiittiprofiilien ja putkien valmistajista sekä kansainvälinen pultruusioteknologian suunnannäyttäjä komposiittimarkkinoilla. Edistykselliset, jatkuvilla tuotantoteknologioilla valmistetut komposiittiratkaisumme palvelevat eri teollisuudenalojen asiakkaita kaikkialla maailmassa. Tuotteitamme käytetään useilla toimialoilla kuten tuulivoima- ja kuljetusalojen sovelluksissa, rakennuksissa ja infrastruktuurissa.
Teknologinen osaamisemme, yhteistyöhön perustuva toimintamallimme sekä maailmanlaajuinen asemamme erottavat meidät kilpailijoistamme. Komposiittiratkaisumme auttavat asiakkaitamme säästämään resursseja, tekevät asiakkaiden sovelluksista kevyempiä, suorituskykyisempiä ja energiatehokkaampia alhaisemmilla elinkaarikustannuksilla. Haluamme olla vastuullisten komposiittiratkaisujen ensisijainen toimittaja maailmanlaajuisesti.
Exel Compositesin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja konsernin palveluksessa on kaikkiaan yli 600 ammattilaista. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää meistä osoitteessa www.exelcomposites.com.