Sisäpiiritieto: Exel Composites suunnittelee enintään noin 23 miljoonan euron merkintäoikeusantia vauhdittaakseen muutosstrategiansa toteuttamista ja vahvistaakseen pääomarakennettaan

EXEL COMPOSITES OYJ – SISÄPIIRITIETO – 25.4.2024 klo 08.57

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Exel Composites Oyj (”Exel Composites” tai ”Yhtiö”) suunnittelee merkintäoikeusantia kerätäkseen enintään noin 23 miljoonan euron bruttovarat (”Osakeanti”) vauhdittaakseen strategiansa toteuttamista ja vahvistaakseen pääomarakennettaan. Lisäksi Yhtiö on sopinut nykyisten pankkilainojensa uudelleenrahoittamisesta uudella 52,4 miljoonan euron rahoitussopimuksella, joka on ehdollinen Osakeannin onnistuneelle toteutumiselle.

Osakeannin pääkohdat

  • Osakeannin tavoitteena on vauhdittaa Exel Compositesin muutosstrategian toteuttamista, jotta taloudelliset tavoitteet koskien yli 200 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa ja yli 10 % oikaistua liikevoittoprosenttia saavutetaan
  • Yhtiön päämääränä on kerätä Osakeannilla enintään noin 23 miljoonan euron bruttovarat
  • Osakeannista saatavilla varoilla Yhtiö pyrkii nopeuttamaan tarvittavia kasvuinvestointeja, optimoimaan tehdasverkostonsa, rahoittamaan käyttöpääomatarpeitaan sekä vahvistamaan pääomarakennettaan

Osakeannin tausta

Exel Composites julkaisi 2.10.2023 muutosstrategian tullakseen integroidummaksi pultruusiomenetelmällä valmistettujen komposiittiratkaisujen suunnittelijaksi ja valmistajaksi volyymiratkaisuissa ja asiakkaille räätälöidyissä sovelluksissa. Uuden strategian painopisteenä on kasvaa orgaanisesti volyymiratkaisuissa ja asiakaskohtaisissa sovelluksissa sekä parantaa Yhtiön kannattavuutta tehostamalla yhtiön toimintaa.

Uusi strategia toteutetaan keskittymällä seuraaviin painopistealueisiin:

  • Kannattavan orgaanisen kasvun saavuttaminen suurissa ja nopeasti kasvavissa vastuullisuuden ohjaamissa energiaan ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyvissä sovelluksissa
  • Keskittyminen asiakasarvon kasvattamiseen auttamalla asiakkaita valitsemaan komposiitin sovellustensa osaksi tarjoamalla teknistä tukea, tuotteistamisosaamista ja jälkiprosessointia
  • Uuden operatiivisen mallin hyödyntäminen, ja
  • Kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja keskittyminen niiden määrätietoiseen toimeenpanoon.

Strategian julkaisun yhteydessä Exel Composites arvioi muutosstrategian toteuttamisen, liiketoiminnan kasvun ja käyttöpääoman vaatiman rahoitustarpeen olevan 20–25 miljoonan euron suuruinen viisivuotisen strategiakauden aikana. Suunnitellusta Osakeannista saatavilla varoilla Yhtiö pyrkii nopeuttamaan tarvittavia kasvuinvestointeja, optimoimaan tehdasverkkonsa tehokkuushyötyjen saavuttamiseksi ja rahoittamaan liiketoiminnan ennakoidun kasvun käyttöpääomatarpeita. Lisäksi Yhtiö pyrkii vahvistamaan pääomarakennettaan ja parantamaan rahavirtaansa ja kannattavuuttaan velkojen takaisinmaksuilla.

Toimitusjohtaja Paul Sohlberg kommentoi:

”Lokakuussa 2023 julkistamamme muutosstrategian toteutus etenee vauhdilla. Tavoitteenamme on kasvaa orgaanisesti suurissa ja nopeasti kasvavissa vastuullisuuden ohjaamissa energiaan ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyvissä sovelluksissa sekä parantaa kannattavuuttamme lisäämällä sisäistä tehokkuuttamme. Olemmekin jo kertoneet kahdesta uudesta asiakkuudesta liikenteen ja tuulivoiman toimialaoilla. Lisäksi olemme edenneet tehdasverkostomme arvioinneissa ja ottaneet käyttöön uuden kahteen liiketoimintayksikköön perustuvan toimintamallin. Nyt ilmoitetun Osakeannin avulla voimme vauhdittaa muutosstrategiamme toteutusta ja vahvistaa pääomarakennettamme. On ollut myös mukava kuulla useiden suurimpien osakkeenomistajiemme tukevan uutta strategiaa ja suunniteltua Osakeantia.”

Uusi rahoitussopimus

Yhtiön on tehnyt uuden 52,4 miljoonan euron rahoitussopimuksen merkittävimpien lainanantajiensa kanssa, ja uusi rahoitussopimus on ehdollinen Osakeannin toteutumiselle nettovaroiltaan vähintään 20 miljoonan euron suuruisena. Uudella rahoitussopimuksella uudelleenrahoitetaan Yhtiön nykyiset pankkilainat. Uuden rahoituksen maturiteetti on kaksi vuotta, jota voidaan jatkaa yhdellä vuodella Yhtiön ja lainanantajien niin erikseen sopiessa. Yhtiö käyttää 6,5 miljoonaa euroa Osakeannilla kerättävistä nettovaroista velkansa takaisinmaksamiseen.

Ylimääräinen yhtiökokous

Osakeanti on ehdollinen ylimääräisen yhtiökokouksen antamalle valtuutukselle ja Exel Compositesin hallituksen päätökselle. Exel Composites hakee Osakeannille valtuutusta 17.5.2024 järjestettävässä Yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Alustavasti ja markkinatilanteesta riippuen Osakeannin merkintäajan arvioidaan alkavan kalenterivuoden 2024 toisen vuosineljänneksen aikana.

Neuvonantajat

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike ja Nordea Bank Oyj toimivat osakeannin pääjärjestäjinä (yhdessä ”Pääjärjestäjät”) (engl. Joint Global Coordinators”). Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Hill & Knowlton Finland Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.

Lisätietoja:
Mikko Rummukainen, talousjohtaja
puh. 020 754 1335
mikko.rummukainen@exelcomposites.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet

https://investors-fi.exelcomposites.com/

Exel Composites Oyj lyhyesti

Exel Composites on yksi suurimmista pultruusio- ja pullwindingmenetelmällä valmistettujen komposiittiprofiilien ja putkien valmistajista sekä kansainvälinen pultruusioteknologian suunnannäyttäjä komposiittimarkkinoilla. Edistykselliset, jatkuvilla tuotantoteknologioilla valmistetut komposiittiratkaisumme palvelevat eri teollisuudenalojen asiakkaita kaikkialla maailmassa. Tuotteitamme käytetään useilla toimialoilla kuten tuulivoima- ja kuljetusalojen sovelluksissa, rakennuksissa ja infrastruktuurissa.

Teknologinen osaamisemme, yhteistyöhön perustuva toimintamallimme sekä maailmanlaajuinen asemamme erottavat meidät kilpailijoistamme. Komposiittiratkaisumme auttavat asiakkaitamme säästämään resursseja, tekevät asiakkaiden sovelluksista kevyempiä, suorituskykyisempiä ja energiatehokkaampia alhaisemmilla elinkaarikustannuksilla. Haluamme olla vastuullisten komposiittiratkaisujen ensisijainen toimittaja maailmanlaajuisesti.

Exel Compositesin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja konsernin palveluksessa on kaikkiaan yli 600 ammattilaista. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää meistä osoitteessa https://investors-fi.exelcomposites.com/.

TÄRKEITÄ TIETOJA

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä Yhdysvalloissa mitään osaa Osakeannista eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Japanissa tai Yhdysvalloissa, tai näihin maihin. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään sellaisen henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”), joka on osa kansallista lainsäädäntöä Yhdistyneessä kuningaskunnassa European Union (Whitdrawal) Act 2018:n nojalla, määritellyille kokeneille sijoittajille.

Tämä tiedote jaetaan ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai ovat Esiteasetuksen mukaisia ”kokeneita sijoittajia”, siten kuin asetus muodostaa osan kansallista oikeutta säädöksen European Union (Withdrawal) Act 2018 nojalla, ja ovat lisäksi (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tullaan tekemään ainoastaan, Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai mihinkään sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

Osakeannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö laatii Osakeannin yhteydessä. Suomenkielinen esite julkaistaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa [https://investors-fi.exelcomposites.com/].

Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan antamaa esitteen hyväksyntää ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuudesta, virheettömyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ei ole annettu mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia, eikä niihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja Osakeannista, mukaan lukien näihin liittyvistä hyödyistä ja riskeistä.

Pääjärjestäjät toimivat Osakeannissa ainoastaan Yhtiön eivätkä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjät eivät pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä. Pääjärjestäjät eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiön asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, Osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Yhtiöön ja Osakeantiin liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.